Yksilövalmennus GOLD (3kk+)

Sinulle räätälöidyn henkilökohtaisen valmennussuunnitelman perustaksi tehdään kattava Lattice Board - testaus, joka toimii lähtökohtana valmennussuunnitelmalle. Käymme läpi testituloksesi heti testaussessiosi päätteeksi ja keskustelemme tavoitteistasi. Testitulosten ja lähtötietojen perusteella laaditaan tavoitteellista harjoittelua varten yksilöllinen treenisuunnitelma, jossa huomioidaan joustavasti sinun tarpeesi ja elämäntilanteesi. Suunnitelmaa pystytään myös muutosten mukaan päivittämään läpi kauden. Mikäli valmennusajallesi osuu reissuja tai muita ulkokiipeilyyn tai kilpailuihin liittyviä erityistarpeita, kerro niistä meille ja toteutamme suunnitelmasi niiden mukaan. Joka kuukausi pääset treenaamaan henkilökohtaisen valmentajasi kanssa, jolloin käydään läpi suunnitelman harjoitteita, tehdään tekniikkaharjoituksia ja tehdään ohjatusti juuri sinulle tarpeellisia voimaharjoitteita. Valmentajasi on tavoitettavissasi koko valmennusjakson ajan, kun tarvitset tukea ja apua kiipeilijänä kehittymiseen. Kun valmennuksesi on kestänyt yli 6 kk, sisällytämme valmennusjaksoosi aina seuraavan välitestauksen, jotta valmennusohjelmaasi saadaan muokattua kehityksesi mukaan.

Miksi henkilökohtainen treenisuunnitelma kannattaa?

On upea tunne saada tulla hallille ja tietää tasan tarkkaan mitä tehdä, jotta oma kiipeily kehittyy! Haluamme jakaa tämän tunteen kanssasi. Valmennuksemme tuo parhaita tuloksia, kun sinulla on tahto kehittyä kiipeilijänä tavoitteellisen, systemaattisen harjoittelun kautta. Me teemme sinulle valmennussuunnitelman, jota pystyt toteuttamaan sekä valmentajan kanssa että omatoimisessa harjoittelussa. Saat tietää, mitkä ovat tutkitusti vahvuutesi ja heikkoutesi, koska tiedon taustalla on parasta tutkimustietoa mitä kiipeilyn parissa on saatavilla. Olitpa juniori, vanha tekijä tai noviisi treenaamisessa – valmentajamme pystyy auttamaan sinua saavuttamaan tavoitteesi! Mitä sinulta pyydetään, on valmius tehdä harjoituksia vähintään kolmena päivänä viikossa ja olla ehjä, sillä akuutit vammat on toki hoidettava ensin kuntoon. Mikäli olet Boulderkeskuksen vuosijäsen, tsekkaa mahtava alennuksesi hinnastosta alla! Jos et ole vielä Boulderkeskuksen vuosijäsen, haluamme helpottaa harjoitteluasi tarjoamalla valmennuksen ajaksi 24/7 pääsyn kaikkiin BK:n halleihin erikoishintaan: 36 €/kk.

Valmennuksen sisältö

  • Lattice Board -testaus jakson alussa
  • Testitulosten läpikäynti, arviointi ja raportointi suhteessa kiipeilijän tavoitteisiin
  • Yksilöllinen, tavoitteellinen treenisuunnitelma kokonaisvaltaiseen harjoitteluun (lämmittelyt, ominaisuudet, tekniikka, oheisharjoitteet) 3 kk jaksoissa koko valmennuskaudelle testitulosten perusteella, huomioiden kiipeilijän tavoitteet ja muut kuormitustekijät
  • Suunnitelman päivittäminen joustavasti kiipeilijän tarpeen, elämäntilanteen ja kehityksen mukaan
  • Henkilökohtaiset treenit valmentajan kanssa kerran kuussa
  • Treeneissä käydään läpi treenisuunnitelman harjoitteita, tekniikkaharjoittelua sekä kiipeily- ja voimaharjoittelua kiipeilijän kykyjen ja tavoitteiden mukaan.
  • Henkilökohtainen valmentaja tavoitettavissa koko valmennusjakson ajan
  • Kiipeilijän kehittymisen ja harjoittelun aktiivinen seuranta valmennusjakson ajan
  • Harjoitussuunnitelmassa otetaan tarvittaessa huomioon ulkokiipeilykauden tai kiipeilyreissujen erityistarpeet
  • Yli 6 kk valmennuksissa Lattice Board -testin uusinta puolivuosittain ilman lisäveloitusta!

Hinnasto

  • Yksilövalmennus: 3 kk 135 €/kk, 4 kk > 120 €/kk
  • Rajaton kiipeilyoikeus valmennusasiakkaille kaikissa Boulderkeskuksen halleissa 36 €/kk
  • Jäsenalennukset: BK Climbers -5%, BK Collective -10%, BK Climbers + BK Collective -15%
  • Ryhmäalennus: -10% (3–6 hlöä). Gold -valmennussuunnitelma on mahdollista toteuttaa myös pienryhmälle (3–6 hlöä), kerää porukka kasaan ja varaa ennakkotapaaminen! Valmennussuunnitelma on tällöin yhteinen koko ryhmälle.

Ilmoittautuminen ja lisätietoja

Päävalmentajaltamme Timo Peltolalta saat lisätietoja valmennuksesta ja valmennuksen aloittamisesta laittamalla viestiä osoitteeseen valmennukset@boulderkeskus.com

Product added to wishlist
Product added to compare.

Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttäjäkokemustasi sivustollamme. Klikkaamalla ”hyväksyn” vahvistat, että hyväksyt evästeidemme käytön.